Lisää kasvua Suomesta

Ruotsalainen Addbrand oli mukana myös edellisillä Sign, Print & Promotion -messuilla 2020.

Ruotsalainen Addbrand toivoo messukävijöiden tulevan rohkeasti keskustelemaan osastolleen, tutustumaan yrityksen materiaalituotteisiin, juomaan kupin kahvia, nauttimaan ruotsalaista suklaata ja osallistumaan osastokilpailuun. Messuilta haetaan lisää kasvua Suomesta ja kohtaamisia asiakkaiden kanssa. Ennakkoon sovitusta tapaamisesta on tarjolla jopa pieni lahja.

Myös edellisillä Sign, Print & Promotion -messuilla näytteilleasettajana toiminut ruotsalainen Addbrand on saanut hyvin markkinaosuutta Suomessa. Yritys on toimittanut Suomeen esimerkiksi kirjekuoria, paperia ja pakkaus- ja messutuotteita. Edelliset messut onnistuivat Addbrandilta hyvin ja nyt haetaan lisää kasvua naapurimaasta.

– On erittäin tärkeää, että messuja voidaan jälleen järjestää. Se on tärkeää meille, asiakkaille ja koko alalle. Omasta puolestamme esittelemme mielenkiintoisia materiaaliuutuuksia osastolla. Kannattaa tulla katsomaan, kehottaa Addbrandin Suomen myynnistä vastaava Rickard Fredlund.

Addbrandin edustamia tuotemerkkejä materiaalien osalta ovat muun muassa Eurocalco, Fedrigoni, Fasson, Adestor, Colorit, Symbol Card, Sober Kuvert ja Viking Design.

Lue lisää Addbrandin näytteilleasettajasivulta.

Seminaariohjelma

Messuilla kuullaan kahden päivän ajan mielenkiintoisia puheenvuoroja SIPP City Stage -lavalla.

Autoteippauskilpailu

Sign, Print & Promotion -messuilla näet kuinka teipataan ajoneuvoja. Messuilla palkitaan myös Suomen paras teippari!