Paitapaino Natua on Sign, Print & Promotion -messuilla osana Print Park -aluetta. Natualla on esillä t-paitoja, huppareita ja collegepaitoja. Natua kertoo olevansa poikkeuksellinen toimija omalla alallaan. Mistä on kyse?
– Natua tosiaan on siinä mielessä poikkeuksellinen, että emme suostu myymään mitään muita kuin vastuullisesti ja ympäristöystävällisesti valmistettuja, vahvasti sertifioituja painettuja vaatteita. Lähtökohtamme painatuksiinkin on monista muista painoista poikkeava, sillä myös kaikki paitapainatukset tehdään samalla tavalla, kertoo Natuan yrittäjä Miitre Virtanen.
Vastuullisilla paitapainatuksilla Natua tarkoittaa vesipohjaisia ja ympäristöystävällisiä painatuksia niin seripainatuksina kuin digitaalisesti toteutettuina ja mainitsee erikoisuutena Waterbased ink -seripainatuksen.
– Kyseessä on verrattain uusi seripainatuksen tekniikka, jota ei juurikaan Suomessa käytetä. Syy tähän on se, että tekniikka vaatii painajilta normaalia väkevämpää ammattitaitoa. Vaatteet ovat siten hankalampia tuottaa. Lopputulos kuitenkin palkitsee suuresti, sillä Waterbased ink -seripainatuksella on runsaasti muitakin supervoimia kuin ympäristöystävällisyys, Virtanen sanoo.
Virtanen kehottaa messuvieraita tulemaan Natuan osastolle juttelemaan ja tutustumaan Waterbased ink -painettuihin vaatteisiin. Hän kertoo, että monet Natuan asiakkaat ovat todella yllättyneet, kuinka hyvää jälkeä tällä tekniikalla saadaan tehtyä silloin, kun painatus tehdään tavallista laadukkaammalle tuotteelle.
– Meillä tulee olemaan esillä hienoimpia Waterbased ink -painettuja t-paitoja, huppareita ja collegepaitoja. Esillä on myös värikkäitä digitaalisesti painettuja vaatteita sekä todella upeita erikoispainatuksia, esimerkiksi 3D-painettuja vaatteita. Esittelemme erityisesti suosituimman vaatevalmistajamme Stanleystellan tuotteita. Erityisesti Stanleystellan hupparit painatuksella ovat viime aikoina olleet todella suosittuja.”
Jarkko Hakola