ACG Accent AB aikoo pysyä muuttuvan maailman aallonharjalla, mikäli se on Marketta Stenbergistä kiinni. Ja kyllä se onkin. Yrityksen myyntipäällikkönä hän tietää tasan tarkkaan, miten tekstiilien siirtokuviin ja niihin liittyviin visuaalisiin efekteihin erikoistunut firma pysyy muutoksen vauhdissa mukana ja jopa muutoksen suunnannäyttäjänä.
–Tärkein asia on laatu. Meillä se tarkoittaa laadultaan kestävimpiä siirtokuvia ja rohkeita digitaalisia ratkaisuja. Tarjoamme paljon visuaalisia efektejä, joista asiakkailla on helppo valita mieleisensä.
ACG Accent on osa 100-vuotiasta ruotsalaista ACG Gruppenia, jonka sisällä se irtautui omaksi yrityksekseen vuonna 1991. Myyntikonttori Suomeen ja Tampereelle perustettiin 2019. Tuotanto tapahtuu Ruotsin Boråsissa.
– Mehän olemme vielä suhteellisen nuori yritys Suomessa. Me kasvatamme messuilla tunnettuvuuttamme. On lisäksi hienoa kuulla alan toimijoiden selviytymistarinoita korona-ajan jälkeen. Varmaan puhumme uutuuksista ja opimme toisiltamme, Stenberg uskoo.
Messutuntumaa yritys haki jo pari viikkoa sitten Münchenista Performance Days -messuilta.
– Kaikki olivat messuilla hyvällä tuulella, oli ihana tavata ihmisiä. Uskon, että Helsingissä on sama tunnelma.
Yritys on erikoistunut ”kuvittamaan” urheilu- ja työvaatteita, ja täällä Suomessa on keskitytty lähinnä työ- ja profiilivaatteisiin. Markkinat ovat olleet hyvää vauhtia laajenemaan päin.

Yhtenä asiana kasvukäyrää nostamassa Marketta Stenberg pitää yrityksensä tarjoamaa laajaa valikoimaa erilaisia pintaimitaatioefektejä.
– Ne ovat uusinta uutta, mitä tällä alalla on tarjolla. Samalla olemme kestävän kehityksen arvomaailman kärjessä eli ensimmäinen Bluesign-sertifioitu siirtokuvavalmistaja. Meillä on mm. teknisiä ratkaisuja, materiaaleja ja laitteita tekstiilialan yrityksille.

ACG Accentin myynnistä ja markkinoinnista vastaava Miia Kauppila uskoo myös vahvasti yrityksensä tuotteiden kiinnostavuuteen.
– Ulkonäön ja värien puolesta mahdollisuutemme ovat laajat. Lisäksi vahvuutemme on siinä, että asiakas saa samasta paikasta sekä tuotteet että kaikki siihen tarvittavat palvelut.
Messuja molemmat naiset pitävät näin poikkeusolojen jälkeen erityisen tärkeinä.
Tiina Ruulio