Signcom osallistuu näytteilleasettajana Sign, Print & Promotion -messuille ajankohtaisella ja vahvasti tulevaisuuteen katsovalla kokonaisuudella. Samuli Vuorenhela kertoo, että osastolla painopiste on tänä vuonna selvästi materiaaleissa ja uusissa sovelluksissa.
– Tällä kertaa emme tuo messuille suurta määrää koneita. Otamme mukaan vain kolme tai neljä laitetta, mutta materiaalipuoli on vahvasti esillä.
– Mimakilta on tulossa tuotelanseerauksia ennen messuja, mutta niiden saatavuudesta ei ole vielä tietoa, Vuorenhela toteaa.
Sen sijaan hän avaa laajempaa kehitystä DTF- ja UV DTF -ratkaisujen puolella, joita Signcom tarjoaa jatkossa.
– Kyse on UV DTF -laitteesta koville kappaleille ja esineille. Se on nopeampaa kuin suoraan kappaleeseen tulostaminen. Perinteinen esinetulostus on ollut rajoittunutta korkeuserojen sekä pyöreiden ja kartiomaisten muotojen vuoksi. Esinetulostimia on myyty Suomessa yli 20 vuotta, ja Mimaki on siinä markkinajohtaja. Tämä uusi ratkaisu vastaa juuri niihin haasteisiin, joita on ollut vaikeiden muotojen kanssa, Vuorenhela sanoo.

Toinen vahva kokonaisuus messuilla on materiaalipuoli, erityisesti sisustus.
– Interior design kasvaa nyt vahvasti. Ekologisuus korostuu, ja meille on tulossa esimerkiksi uusi PVC-vapaa tulostettava matto, jota voi käyttää myös ulkona, Vuorenhela kertoo.
Signcom on pyrkinyt mahdollisimman pitkälle korvaamaan PVC-materiaalit muilla vaihtoehdoilla.
– Tarramateriaaleissa PVC:n korvaaminen on erittäin haastavaa, ja vaihtoehdot ovat hintavia. Muissa materiaaleissa PVC:tä ei enää tarvita, vaikka muutos onkin kestänyt pitkään.
Sisustusratkaisuissa esillä ovat myös erilaiset lasipinnat, tasolasit, sisustuskalvot sekä energiansäästö- ja näkösuojakalvot, joiden kysyntää kuumat kesät ovat lisänneet.


Cover Styl -sisustuskalvoilla toteutettu keittiön ulkoasun päivitys.
Messujen taustalla on myös merkittävä uutinen: Signcom saa uuden toimitusjohtajan, Jussi Heinämäen helmikuun lopussa.
Messut osuvat hänen mukaansa hyvään ajankohtaan.
– Kevät näyttää suunnan, ja tämä on alan kuuminta aikaa. Jos talouden kasvu lähtee edes hieman liikkeelle, se näkyy nopeasti positiivisena, hän päättää.
LAURA HELANDER
👉🏻 Tutustu tarkemmin Signcomiin ja mitä yritys aikoo messuilla esitellä.