”Aiomme hemmotella asiakkaita”

Konica Minoltan myyjä Niklas Lindström (vas.) ja asiantuntija Mika Liimatainen kuuluvat yrityksen vahvuuksiin.

Konica Minolta Business Solutions Finland Oy aikoo näyttää messuilla, mihin kaikkeen nykyaikaiset digitaaliset painokoneet pystyvät. Esillä on niin arkkilaitteita, etikettikone kuin printtiefektejäkin. 

— Painotuotteella halutaan yleensä jollain tavalla sykähdyttää ihmistä. Sen voi tehdä yksinkertaisen kauniilla tuotteella, bling-blingillä tai vaikka hienolla yksityiskohdalla kuten kohdelakkauksella tai folioinnilla, markkinointipäällikkö Anne Hernetkoski kertoo.

Viimeisteltyjen printtien lisäksi Konica Minoltan osastolla näkee, kuinka tyhjästä paperista saa aikaan hyvin erilaisia ja erikokoisia tuotteita. Lähes omakotitalonkokoiselle osastolle on tulossa uusimpia laitteita, sillä mallisto uudistui viime vuonna. Esille tuodaan jopa järeimmän luokan kone AccurioPress C14010S, josta löytyy voimaa ja vauhtia. Näytillä on myös etikettitulostin AccurioLabel 230.

— Meiltä saa tietoa etikettipuolen uusista säädöksistä ja uudistuksista. Pystymme nyt näyttämään, miten niiden mukaan pystyy toimimaan.

Painoala hengittää ja elää messuista

Hernetkosken mielestä graafinen teollisuus elää ja hengittää messuista. Ne ovat näytteilleasettajille ja asiakkaille tilaisuus kohdata toisensa.

— Tällä alalla on kyse ihmisistä ja tunteen luomisesta. Meillä on tapana tehdä asioita aidosti ja maanläheisesti.

Konica Minoltan vuosi on lähtenyt hyvin käyntiin, ja Hernetkoski lähtee messuille hyvällä fiiliksellä – mikä varmasti näkyy vieraillekin.

— Aiomme hemmotella asiakkaita, Hernetkoski hymähtää.

SARI JÄRVINEN

👉🏻 Tutustu tarkemmin Konica Minoltaan ja mitä yritys aikoo messuilla esitellä.   

Seminaariohjelma

Sign, Print & Promotion -messuilla nähdään seminaariohjelmaa molempina messupäivinä. Klikkaa alta nähdäksesi puhujat ja aikataulun.

Autoteippauskilpailu

Sign, Print & Promotion -messuilla näet kuinka teipataan ajoneuvoja. Messuilla palkitaan myös Suomen paras teippari!